Ukko on varmasti persoonallisin koira minkä olen koskaan tavannut. Ukon tapa hahmottaa maailmaa on omanlaisensa ja useista Ukon tempauksista olisi saanut ihan hyvää humoristista sarjakuvamateriaalia. Voi kun olisin kaikki hassut sattumukset muistanut kirjoittaa ylös.

Ukko tuli minulle ensimmäisenä "oikeana paimenkoirana", kun olin jo Jerikon kanssa paimennukseen hurahtanut. Kävimme treenaamassa Jerikon kanssa Woollandiassa ja olin Ukon isästä Swedusta kiinnostunut, mutta oikeastaan olisin halunnut pennun siitä vasta myöhemmin. Sattui kuitenkin niin, että Astra-Swedu -pentueesta oli Ukko vielä vapaana, etsimässä sijoituskotia, ja Ukko tulikin sitten parin päivän varoitusajalla meille.

Ukko leimautui heti alkuun erittäin vahvasti Jerikoon ja minulla oli haasteita saada Ukkoon luotua yhtä vahvaa suhdetta. Lopulta se toki onnistuikin. Ukko elää silti hieman omassa kuplassaan eikä muu maailman meno sitä suuremmin kiinnosta. Se tekee ukkomaisia juttuja välittämättä siitä, onko samasta asiasta ehkä kielletty sata kertaa (esimerkiksi ruokapöydälle hyppiminen). Ukko ei ole varsinaisesti kova, mutta ei missään nimessä pehmeäkään.

Ukkoon oli paimennuksessa erittäin haastava saada otetta ja vaikka se aina käsitteli lampaita sinänsä nätisti, oli todella isojen haasteiden takana saada sille edes 1-luokan PAIM1-koulutustunnus. Ukko käyttää paimentaessaan erittäin paljon silmää. Kaarilla se imeytyy sisään ja näin ollen lampaiden kulkureittiä on lähes mahdoton ohjata Ukon kanssa. Toisaalta tehtävissä, missä ollaan samalla sivulla ja Ukko tekee niin kuin on tarpeen, se on todella taitava ja hyvä koira. Esimerkiksi karitsoineiden uuhien kanssa Ukko osaa säädellä omaa painettaan erinomaisesti, höllää oman paineensa kääntämällä vain päänsä sivuun, jotta uuhella on aikaa kerätä karitsansa ja mennä, ja sitten jatkaa tasaiseen tahtiin. Ukkoa on käytännössä mahdotonta saada hermostumaan, se on kirjaimellisesti lehmänhermoinen. Näin ollen Ukon työskentelyä on ollut monessa kohtaa aivan maagisen hienoa seurata, mutta kisakoiraa siitä ei oikein tahtonut saada. Lisäksi juuri silloin, kun meidän yhteistyö alkoi paremmin kukoistamaan, alkoi Ukolla kuulo heikentymään, ja ohjattavuus hävisi sen mukana.

Muissa harrastuksissa oli myös haasteensa. Ukolla on suuri taistelutahto, mutta sillä ei ole varsinaisesti miellyttämisenhalua eikä se sinänsä tee tokoa tai agilityä sen työn vuoksi, vaan palkan vuoksi. Tästä syystä sen vireenhallinta oli aina suuri haaste. Toisin sanoen virettä ei saanut oikein koskaan nousemaan. Agilityssä Ukko oli hitaanpuoleinen, ja välillä sillä oli selvästi vaikeuksia myös ymmärtää ohjauksia. Myöhemmin SmartDog-testissä selvisi, että Ukko todella ymmärtää ihmisen eleitä todella huonosti, ja tämä varmasti vaikutti asiaan. Jokunen nolla agilityssä 3-luokassa tehtiin, mutta ajat eivät koskaan riittäneet lähellekään kärkisijoja. Tokossa vireenhallinta oli vielä haastavampaa ja lopetettiin tokoilut AVO-luokkaan.

Rallitoko oli Ukolle hieman soveltuvampi lajina. Siinä sai pidettyä Ukkoon paremmin yhteyttä ja näin vire pysyi paremmalla tasolla ja Ukko keskittyneenä. Oma innostus ei kuitenkaan kantanut AVO-luokkaa pidemmälle.

Valjakkohiihto oli Ukon tärkein ja lempilaji, jossa Ukko starttasi viimeistä kertaa 7-vuotiaana. Sillä alkoi kuitenkin ilmenemään vetämishaluttomuutta, jonka tulkitsin liittyvän sen luusto-ongelmiin ja mahdolliseen nivelrikkoon, joten harrastaminen loppui siihen. Valjakkohiihdossa Ukko oli tasainen varma vetäjä. Se todella nautti valjakkohiihdosta ja erityisesti rinta rinnan yhteislähdöt ja kilpailutilanteet sytytti sitä. Ukko juoksi kahden lainahiihtäjän kanssa, Marjan ja Ilonan, sekä sitten toki minunkin kanssa. Itse starttasin Ukon kanssa viimeistä kertaa Kuhmon SM-kisoissa viestijoukkueen ensimmäiselle osuudelle, ja se oli kyllä hauskaa Ukon kanssa.

Terveyspuolella Ukko on hieman epäonnen soturi, vaikka toisaalta mikään yksittäinen vika ei ole yksinään suuresti sen eloon vaikuttanut. Ukko on geneettisesti CEA- sairas, mutta tämän aiheuttama silmämuutos ei eloon juuri vaikuta. Sen sijaan Ukolla todettu EAOD (Ukko osallistui Hannes Lohen tutkimukseen, kun geenivirhe löydettiin, ilmoitin sen kun arjessa huomasin merkkejä kuulon heikkenemisestä) pisti stopin paimennukselle, eikä esim. vepeä koskaan päästy kokeilemaan tästä syystä. Luustokaan ei ole priimaa, mutta toisaalta Ukon elämänasenne on onneksi niin rento, että se ei ainakaan liiaksi ole itseään rasittanut. Lihaksistoltaan Ukko on ollut hyvin joustava kumi-Ukko.

Ukko alkoi reagoimaan laukauksiin noin 2-vuotiaana. Jälkikäteen mietin liittyykö tämä EAOD:hen ja kuulosasiaan, mutta toisaalta Ukolla on ollut taipumus kehittää bortsumaisia "numeroita" asioista, jos siihen mahdollisuuden antaa. Jonkin aikaa yritin Ukkoa siedättää, ja silloin paukuista vasta numero tulikin ja tilanne vain paheni, joten luovuin PK-lajihaaveista. Lisäksi sitten jälkikäteen noin 4-vuotiaana tuli tieto EAOD:sta. Kun paine laukausasiasta otettiin pois, ei Ukko ole reagoinut paukkuihin arjessa mitenkään ja tavallaan sanoisin, että Ukko ei ole siinä mielessä ääniarka lainkaan.

Itse asiassa Ukko on yksi vakaahermoisimmista bordercollieista mitä tiedän. Se ei kiehu eikä stressaa (no, virehän ei tosiaan nouse), ja se on ok missä tahansa tilanteessa. Ukko on hieman pidättyväinen uusia ihmisiä kohtaan ja saattaa jättää vieraat ihmiset kokonaan huomioimatta. Toisaalta jos Ukko haluaa ja kokee kiinnostusta, niin sillä ei ole mitään jännitystä vieraita kohtaan, vaan voi hyvin vaikka leikkiä vieraiden lapsien kanssa. Muiden koirien kanssa Ukko tulee sinänsä hyvin juttuun, mutta sen silmänkäyttö ja ehkä vähän erikoinen kommunikointi on välillä ajanut sen ongelmiin.