Pentusuunnitelmat

Seuraavat pennut suunnitteilla Troijalle ja Vanjalle vuodelle 2026.

Vanjan urokseksi on valittu upea Jässi, lisää yhdistelmästä pentueen sivulla.

Troijan urosvalinta on vielä osittain avoin.

Kiinnostaako Tasapainolainen?

Bordercollie on alkujaan aktiivinen ja väsymätön lammaspaimen. Vielä nykypäivänäkin bordercollie nauttii työskentelystä ohjaajansa kanssa, oli sitten kyseessä oikeat työtehtävät tai harrastaminen.

Hyvät työskentelyominaisuudet ovat tärkeä osa myös minun jalostuspäätöksissä. Toivon onnistuvani kasvattamaan yhteistyökykyisiä, hyvällä moottorilla varustettuja harrastuskoiria moneen menoon, joilta löytyy kuitenkin myös hyvä kyky rauhoittua.

Myyn bordercolliepennut vain aktiivisesta harrastamisesta kiinnostuneihin koteihin, joissa koira on myös perheenjäsen. Pelkäksi lenkkikaveriksi en bordercollieta suosittele, koska bordercolliet kaipaavat myös mentaalista haastetta ja ne ovat aidosti onnellisimmillaan saadessaan työstää niille annettuja tehtäviä. Lisäksi kasvattien harrastusominaisuudet kertovat myös minulle siitä miten olen valinnoissani onnistunut.

Pennut kasvavat meillä osana arkea ja omaa laumaa. Käytän aikaa niiden sosiaalistamiseen ja totuttamiseen erilaisiin ympäristöihin, alustoihin, ääniin ja asioihin. Myös autoilua tehdään tutuksi kasvatuskodissa.

Pentujen emä ja pennut ruokitaan laadukkaalla ruualla ja ne pääsevät maistelemaan myös raakalihoja. Emä ja pennut madotetaan säännöllisesti, ja pennut pentutarkastetaan, sirutetaan, silmäpeilataan ja rekisteröidään. Pennut luovutetaan 7-8 viikon iässä.

Ennen yhteydenottoa

Näiltä sivuilta löytyy tietoa omista koiristani sekä suunnitelluista pentueista. Lisäksi koiristani, kasvateistani sekä niiden sukulaisista löytyy runsaasti tietoa Kennelliiton jalostustietojärjestelmää eli KoiraNetiä selailemalla.

Ennen yhteydenottoa tutustuthan pentuesuunnitelmaan sekä pentueen vanhempiin. Kerron mielelläni yhdistelmästä aina lisää jos jotain jää epäselväksi. Lisäksi kuulen mielelläni siitä mihin tarkoitukseen pentua etsitään ja miksi juuri kyseinen yhdistelmä on herättänyt mielenkiinnon.

Tapaan mielelläni pennuista kiinnostuneita, myös jo ennen pentujen syntymää. Pentujen syntymän jälkeen ensimmäiset kolme viikkoa rauhoitetaan uusilta vierailijoilta.

(c) Taru Sinervä
(c) Taru Sinervä

Suosittelen myös tutustumaan bordercollieiden jalostuksen tavoiteohjelmaan, josta saa kattavan käsityksen rodun nykytilanteesta, haasteista, rodussa esiintyvistä sairauksista sekä voimassa olevista jalostussuosituksista. Näiden pohjalta on myös laadittu pennun etsijän muistilista.

sabina.lahteenmaki (a) gmail.com